21.03.2010 - 00:34
Remppahommat olivat jonkin aikaa telakalla muiden kiireiden - ja vähän saamattomuudenkin - vuoksi. Nyt on kuitenkin saatu taas uutta intoa ja jatkettu purkamista.
Työn alla on edellen vintin keittiö, josta purettiin perjantaina komerot pois.

Myös alkovin seinistä kuorittiin päällimmäisiä kerroksia eli lastulevyä ja halteksia pois.

Keittokomeron kaapitkin saivat kyytiä.


Lauantaina jatkettiin, täsmäkohteena keittokomero josta purettiin loput seinät ja kaapinjämät pois.

Romuläjä lattialla sen kun kasvaa vaan.

Seuraava homma on repiä kattolevyt irti ja lattiamatto irti ja roudata tuo purkujäteläjä pois ja... Hommaa siis riittää. Purkaminen on oikeastaan ihan kivaa, kun vaan joku muu siivoais nuo sotkut. ;-)
02.02.2010 - 12:25
Olipa mukava agikisaviikonloppu! Kilpailin Näsän kanssa oman seuran kisoissa neljä starttia, tuomarina oli Henri Luomala.
Lauantain ensimmäinen rata oli agirata, ja siellä kisaviikonloppu alkoi perinteiseen tapaan hyllyllä. Rata sujui loppupuolelle asti oikein mukavasti, onnistuin lähettämään Näsän tekemään töitä sillä välin kun itse oikaisen parempiin asemiin, mutta pujotteluunmenossa varmistelin liikaa ja sain vedettyä Näsän aloittamaan väärin. Korjattiin toki virhe, mutta loppurata meni vähän huolimattomasti ohjaten, joten Näsä meni renkaalle liian vinosti ja sujahti kehikon läpi.
Lauantain toinen rata oli myös agirata, ja tällä kertaa me onnistuttiin! Tehtiin todella hyvä rata, ohjaus oli kunnossa ja ajantasalla, ja Näsä täsmälleen sopivassa mielentilassa. Tarpeeksi kuumana että irtosi, mutta ei liian kuumana ja pysyi lapasessa. Nolla, voitto, luokan nopein aika, ja ensimmäinen agiserti! Valionarvo on sittenkin mahdollista saavuttaa!
Sunnuntaina uni meinasi viedä voiton, vaivoin sain itseni ylös sängystä ihan liian lyhyiden unien jälkeen, ja liian viimetipassa lähdettiin Virpiniemeen. Rataantutustuminen oli juuri alkamassa kun pölähdin halliin sisään. No, pääasia että kerkesin. Rata oli hyppyrata, ja sainkin tehtyä siihen mielestäni hyvän suunnitelman. Pari tiukkaa välistävetoa siellä oli, enkä ollut ihan varma ehtisinkö tarpeeksi nopeasti niihin. Näsä kulki hyvin, kuumana mutta kuuliaisesti, ja välistävetoihinkin ehdin. Yhden välistävedon jälkeen tosin tuli töks-töks kun en antanut Näsälle ihan riittävästi tilaa hypätä. Henkka oli kuitenkin kiltillä päällä eikä antanut epäröinnistä kieltoa. Tuloksena jälleen nolla, mutta aikaa hukattiin tökstökseihin sen verran että voittoa tai palkintosijoitusta ei irronnut, vaan jäätiin viidenneksi.
Sunnuntain toinen rata oli jälleen agirata. Mukavan oloinen, virtaava rata, jossa huomion kiinnitti heti putken väärän pään väistely. Ja sinnehän Näsä lopulta oli varsin määrätietoisesti suunnistamassa, mutta yllättäen sainkin sen suunnitelmat muuttumaan karjumalla persreiästä asti - eikä saatu edes kieltoa. Muuten rata sujui oikein hyvin, ja taas kipaistiin maaliin puhdas nolla mukana. Sijoitus oli toinen, ja siirtosertikin olisi ollut tarjolla, mutta kun ei samalta tuomarilta saanut ottaa toista.
Ihan vielä ei jalat kosketa maanpintaa, mutta eiköhän Jonna tänään treeneissä palauta minut ryminällä takaisin todellisuuteen. Mutta iltaan asti nautin tästä olotilasta. :-)
25.01.2010 - 01:14
Asemakylälläkin ollaan touhuttu. Ensimmäisenä ohjelmassa oli vintin tyhjentäminen koska remppa on tarkoitus alkaa sieltä. Aloittaessa vintin iso komero näytti tältä:

Ja parin illan perkkaamisen jälkeen oltiin päästy tähän:

Iso komero on tarkoitus purkaa että saadaan vintin tasanteelle oleskeluaula.
Tasanteelta menee ovi vintin keittiöön josta on tarkoitus tehdä makuuhuone. Tässä näkymä ovelta tyhjennettyyn keittiöön:

Keittiössä on 70-luvun malliin keittokomero joka saa luvan kadota.

Kaikki tila on käytetty hyödyksi, joten keittiön perällä on makuualkovi joka myös saa kunnian kadota.

Keittokomeron jatkeena on lisätilaa, tästä tulee hyvä vaatehuone.

Tulevan vaatehuoneen perältä menee ovi kylmään varastotilaan.

Keittokomero täydessä kukoistuksessaan.

Näkymä alkovista tasanteelle vievän oven suuntaan.

Alkovissa on kiva pieni ikkuna.

Alkovin toisessa päädyssä oli pieni komero joka tuli tiensä päähän.

Keittokomeron ja alkovin purkamisesta syntynyttä jätettä.

Keittokomeron seinät alkavat kadota.



Oli ihan kiva olla riehumassa vasaran ja sorkkaraudan kanssa. Pahoittelen kuvien surkeaa laatua, en jaksanut ottaa kameraa mukaan joten kuvasin pikaisesti vain kännykällä.
25.01.2010 - 00:56
...mutta ei todellisessa elämässä. Koirien kanssa on treenailtu ja vähän kilpailtukin, onpa vierailtu parit missikisatkin. Ilman sen suurempaa menestystä. Ossipossusen jalka on kunnossa eikä vaivaa enää ollenkaan.
Hollantilainen kaivinkone on nyt kaivinkoneen ja apinan risteytys. Pihalla on hyvä kokoelma kuoppia, lopullinen tilanne paljastunee tarkemmin vasta keväällä kun lumet sulavat. 120 cm korkea verkkoaita ei ole pitänyt tuota apinapuolta pihalla, vaan Ossi on keksinyt näppärän tavan laajentaa reviiriään. Se kiipeää aidan yli toiselle puolelle. Vakavassa harkinnassa on sähköpaimen aidan yläreunaan.
Marraskuussa saattelin isän viimeiselle matkalleen. Isä menehtyi lokakuun lopulla täysin yllättäen. Hautajaisten järjestelyyn ja asioiden hoiteluun äidin kanssa on myös täytynyt käyttää aikaa.
Nyt on muhimassa monenlaista suunnitelmaa kevään ja kesän varalle, mutta niistä tarkemmin kun ovat ajankohtaisempia...
03.11.2009 - 19:10
Traktori tuli vielä päiväksi töihin, ja suurinpiirtein kaikki kannot ja juurakot saatiin irti. Piha on nyt aika karmaisevan näköinen, myllätty ja täynnä traktorinrenkaiden jälkiä. Juurakot pitää vielä kuskata pois, ja ensi kesälle jää sitten pihan tasoittaminen ja uusien istutusten teko.
Talon ja tien välistä:

Juurakkokasa pihalla:

Talon ja kujan välistä:

03.11.2009 - 08:50
Lapiourakka paljastui aivan turhaksi, kun terassin rakentamisen aloittaminen viivästyi ja nyt saatiin töihin traktori. Traktorin piti tulla alunperin vain siirtämään käsin lapioitu multakasa vähän sivummalle, mutta homma paisui hitusen suuremmaksi.
Tälle mallille homma oltiin saatu käsipelillä:

Traktori siirtämässä multakasaa pois:

Päätettiin sitten kokeilla josko lanalla tai kauhalla saisi syreeninkantoja pois, edes vähän vähemmäksi. Selvisi että kauhalla lähtee varsin hyvin.

Lehtimaja saa kyytiä:

Pihasta tuli aika myllätyn näköinen, mutta ainakin kannot ovat nyt poissa.

Mummo olisi kauhuissaan jos näkisi mitä hänen kauniilla pihallaan ollaan tehty, mutta olen varma että isä nauttisi jos näkisi.
Olisin halunnut säästää lehtimajan, siis osan kannoista ja kasvattaa niistä uuden majan. Lehtimajaan liittyy niin paljon lapsuusmuistoja. Syreenit olivat kuitenkin levinneet ja villiintyneet niin pahasti että osa kannoista oli pakko saada pois. Traktori on hiukan epätarkka työväline täsmätyöhön, joten annettiin mennä kaikkien kantojen. Täytyy vielä miettiä mitä lehtimajan suhteen teen, ainahan on mahdollista istuttaa uudet taimet ja kasvattaa niistä uusi maja.
31.10.2009 - 18:20
Rupesin värkkäämään skannerin ja vanhojen negojen kanssa. Mummon ja isän jäämistöistä löytyi läjäpäin negoja joista ei paperikuvia löytynyt ainakaan tähän hätään. Kaikista ei varmaan ole kuvia koskaan tehtykään, osasta isä on vedostanut kotipimiössään pinnakkaisia.
Tässä ensimmäinen alkeellisella tavalla isosta negasta skannattu kuva:

Kuva on otettu joskus -50-luvulla. Aikalailla samannäköinen talo on vieläkin:

31.10.2009 - 16:05
Käytiin viikko sitten Seinäjoella misseilemässä Ossin ja Enzon kanssa. Kaisa oli mukana kenneltyttönä, ja matkaseurana olivat Sari ja Diva. Kiitokset kyydistä ja seurasta, meillä ainakin oli mukavaa.
Erja tuli myös Seinäjoelle esittämään pojat. Ossi käyttäytyi Erjan käsittelyssä ihan ok. Kehässä seisomisen kanssa ei ollut suurempia ongelmia, ja tuomari sai myös tarkistettua hampaat ja pallit vaivattomasti. Juokseminen ei mennyt ihan niin nappiin, pikkujätkä ei oikein meinannut malttaa ravata nätisti. Sen verran onneksi kuitenkin että liikkeetkin saatiin arvosteltua. Rusettia ja nauhaa saatiin merkiksi KP:stä ja ROP-pennusta, sekä oikein hyvä arvostelu.
Enzo on nyt erittäin hyvässä turkissa, ja sai myös todella hyvän arvostelun. Enzo myös käyttäytyi kehässä Erjan kanssa hyvin, ja se palkittiinkin ROP-ruusukkeella. Ryhmäkehästä oli vähällä tulla rusetteja lisää kun tuomari jätti kehään 8 koiraa - Enzo siinä joukossa. Lopulta kuitenkaan sijoitusta ei tullut tällä kertaa.
19.10.2009 - 16:57
Olipa kiva yllätys kun olin pihalla "happihyppelyllä" Ossin ja Enzon kanssa. Naapuri tuli aidan taakse kahden suuren hirvenluun kanssa ja kysyi kelpaisiko koirille. Toki kelpasi! Pihalla on nyt kaksi aika onnellista koirapoikaa. 


19.10.2009 - 16:45
Ollaan siirrytty talviaikaan treenien suhteen, ja sekä agility- että tottistreenit pyörivät taas tämän talven Virpiniemen hallilla. Tiistai-ilta on pyhitetty agilitylle ja keskiviikko tottikselle.
Tiistaisin siis ahtaudutaan autoon neljän koiran ja kolmen ihmisen voimin ja ollaan hallilla pari tuntia. Ensimmäisellä tunnilla Kaisa treenaa Ossin kanssa nuorisoryhmässä ja Raimo toisella puolella hallia Ellan ja Enzon kanssa. Seuraavalla tunnilla on mun vuoro treenata Näsän kanssa. Viime viikolla hyppäsin apuun nuorisopuolelle ja vedin pienen ratatreenin osaavammille lapsille samalla kun Päivi avusti aloittelevia sivummalla.
Kaisa treenasi Ossin kanssa putkea, hyppyä ja pussia. Ei mitenkään rankkaa fyysisesti, mutta henkisesti pikkujätkän nuppi tyhjeni niin että kuorsaus vain kuului kun ajeltiin takaisin kotiin.
Keskiviikkona treenaan tottista ensin tunnin Ossin kanssa pentukurssilla, seuraavan tunnin Näsän kanssa kilpailevissa, ja sitten tunnin Enzon kanssa mölleissä. Illan huipennuksena vedetään vielä agilitytreenit.
Ossin tottis on vielä ihan alkutekijöissä, mutta hiljaa hyvä tulee. Ossi ei pelkää painehallia yhtään, ja välillä pystyy jopa keskittymään tekemiseen vaikka ympärillä onkin hälinää. Näsän ryhmässä hiotaan ja hienosäädetään liikkeitä ja yritetään keksiä kaikenlaista vaihtelua ja extreme-häiriöitä. Enzon treeni on aika perustreeniä. Ajattelinkin pitää tavoitteena BH-koetta keväällä/alkukesästä ja ehkä tokon alokasluokkaa tässä talven aikana. Katsotaan kuinka käy.
Viikonloppuna kilpailtiin agilityssä Ellan ja Näsän kanssa. Lauantai oli hylkypäivä molemmille, eikä sunnuntain ensimmäinen kisa tuonut asiaan mitään muutosta. Sunnuntain toisella radalla Raimo ohjasi Ellaa ihan kunnolla, ja sieltähän sitten napsahti nolla ja kakkossijoitus vain kolme kymmenystä voittajaa hitaampana. Rata oli oikein hieno! Ellan ensimmäinen nolla kakkosista, pari lisää vielä niin saadaan Ellakin kolmosiin.
Näsän viimeiselle radalle minä päätin että millään muulla ei ole mitään väliä, mutta pujotteluun (aloitus hankalasta kulmasta) tungen koiran oikein vaikka väkisin enkä päästä sitä sinkoamaan yhteenkään putken väärään päähän. Ilmeisesti olin tarpeeksi päättäväinen ja sain itselleni aikaan sellaisen aggression että Näsäkin totesi paremmaksi totella. Pujottelu onnistui aivan loistavasti, eikä Näsä tohtinut vilkuillakaan putkien vääriä päitä. Kaikki muukin meni nappiin, paitsi... viimeinen rima putosi. Melkein nolla, mutta ei aivan. Hylkyputki kuitenkin katkesi, ja rata oli oikeasti hyvä.
Nyt pitää vaan löytää se millä saan itselleni oikeanlaisen asenteen jokaiselle radalle. Näsälle ei toimi hiljainen ja kaunis ohjaus, vaan käskytyksen pitää olla voimakasta "tykitystä".
|
KOIRAT
bcn Yazina's Jalokivi "Inga" *19.4.1997
bplu Blackroyal's Hawker Hurrican "Näsä" *24.6.2002 KANS & DK & S & EST MVA JMV-03 JV-03 V-03-05-06 DKKV-06 JK1 TK1
bptn Dujoiedevie Esquintla "Ella" *3.8.2002
bplu Blackwolf L Enzo "Enzo" *17.3.2005 AUST MVA
bplu Guus Goner Tjamme's End "Ossi" *3.3.2009
|