Vapaayön syndrooma vaivaa, joten tämä kannattanee käyttää hyväksi plokin päivitykseen. Kun normaalisti valvoo yöllä ja nukkuu päivällä niin nämä vapaayöt tulevat ongelmaksi. Eikä ole ensimmäinen kerta.

Hollanninreissu on siis takana ja terävähampainen tuliainen Suomessa. Aikaisemmassa postauksessa kerroinkin menomatkasta ja ensimmäisestä päivästä perillä, joten jatketaan siitä.

Maanantaina 20.4. Petran luo tuli vieraita. Aamupäivällä saapui herttainen vanha pariskunta Jan ja Maria Kruf lakunarttu Beertjen kanssa. Tämä pariskunta on viettänyt lakuelämää 70-luvulta asti, ja heillä olikin monta mielenkiintoista vanhaa tarinaa kerrottavanaan. Marialla oli mukana valokuva-albumeita joiden parissa vierähti tovi jos toinenkin. Oli uskomatonta kuunnella tarinoita ja katsella kuvia sellaisista lakuista jotka ovat olleet tuttuja vain niminä sukutauluissa.

Tapasimme Janin ja Marian ensimmäistä kertaa 2003 Dortmundissa maailmanvoittajanäyttelyssä, Näsä voitti silloin urosten junioritittelin ja Krufin perheen Beertje voitti narttujen tittelin. Jan ja Maria muistivat meidät sieltä, vaikka silloin emme sanaakaan keskenämme vaihtaneet!

Myöhemmin päivällä vierailulle tuli Mirjam Busser parin ystävänsä kanssa, tarkoituksena katsoa pentuja tietenkin, mutta olivat myös uteliaita tapaamaan meidät. Myös heidän kanssaan aika kului rattoisasti lakuista jutellen ja salmiakkisuklaata tarjoillen. Salmiakkisuklaa oli hollantilaisille suuri ihmetyksen aihe, vaikka salmiakki itsessään onkin heille tuttu juttu.

Maanantai-iltana totesimme hollantilaisen auringon olevan liikaa meille kalpeille skandinaaveille. Erjan kasvot ja niska eivät väriltään juuri keitetylle ravulle hävinneet, ja kyllä minullakin naama ja käsivarret aikalailla punoittivat. Mietittiin mahtavatko kotona uskoa että oltiin vain Hollannissa eikä rantalomalla aurinkorannikolla... Kaisa säästyi pahemmalta palamiselta koska vietti paljon aikaa sisällä tietokoneella mesetellen kavereiden kanssa. Meidän koirajutustelut taisivat olla Kaisalle tylsiä, varsinkin kun Kaisa ei kunnolla ihan kaikkea englanninkielistä ymmärtänyt.

Tiistaina 21.4. lähdettiin tutustumaan ympäristöön. Tavoistani poiketen otin kiertoajelullakin kuvia. Yleensä nämä mun reissukuvat on tupanneet olemaan pelkkiä koirakuvia, mistä olen saanut kuulla kuittailua. Päätin siis ryhdistäytyä.

Ensin ajettiin Groningeniin, joka on suunnilleen Oulun kokoinen kaupunki. Matkaa sinne oli jotain... ehkä 30-40 km.

Groningen on paitsi kaupunki, myös lääni tai maakunta tms., siis isompi alue. Alueen symboli on hevospatsas, joka löytyi rautatieaseman edestä. Tottakai siinä piti ottaa perinteinen turistikuva:

Jo Suomessa Erja oli päättänyt että pentujen tapaamisen lisäksi hollanninreissulla pitää nähdä paljon tulppaaneja ja päästä kunnon juustokauppaan. Juustoja varten oltiin varauduttu ottamalla autojääkaappi mukaan...

Tulppaaneja näkyi lähes jokaisella pihalla, ja juustokauppakin löytyi. Tai tarkemmin juustokoju torilta Groningenissa. Palvelu oli aivan erinomaista, pääsimme maistelemaan monenlaisia juustoja. Ja aika paljon Erja niitä ostikin, joten ei tullut autojääkaappi turhaan mukaan.

Matkalla takaisin kaupunkikierrokselta ajelimme katsomassa muutamaa pikkukylää. Näsä oli mukana ja helle oli kova, joten päätettiin suoda Näsällekin mahdollisuus vilvoitella itseään kanavassa.

Iltapäivällä kävimme Winschotenissa eläinlääkärissä hakemassa madotusleiman Näsän passiin. Eläinlääkäri oli todella mukava, ja aika komeakin...  Saimme todella hyvää palvelua ja mukavan juttutuokion, eikä lääkäri edes veloittanut käynnistä mitään koska meillä oli omat pillerit mukana.

Sitten jatkoimme sightseeingiä Winschotenissa vaeltelemalla kaupungin kävelykadulla. Musiikkiliikkeestä löytyi Kaisalle synttärilahjaksi cd, vaikka kyllä kai yksi koiranpentu olis ollut ihan riittävä lahja. Käytiin myös katukahvilassa syömässä jäätelöt runsaan suklaakastikkeen kera.

Winschoten oli oikein mukava ja kaunis pikkukaupunki.

Alkuillasta syötiin maittava päivällinen Petran luona pihalla. Jan ja Maria olivat liikkeellä asuntoautolla joten hekin olivat vielä paikalla. Lisäksi pöytäseurueeseen kuuluivat tietysti Petran ja Tonin pojat Matthijs ja Gosse.

Syönnin jälkeen käytettiin hyväksi viimeinen päivänvalo ja kuvattiin pentuja. Kun ilta pimeni ja pennut otettiin sisälle, mekin siirryimme sisätiloihin juttelemaan. Tunnelma oli vähän haikea koska lähtisimme seuraavana aamuna hirvittävän aikaisin ajelemaan Suomea kohti.

Saimme myös valtavan tietopaketin kirjekyyhkyistä. Ton kasvattaa kyyhkyjä, ja olikin mielenkiintoista kuulla millainen harrastus se on. Kyyhkyjä treenataan aivan tietyn suunnitelman mukaan, ja kasvatus ja ruokinta ovat myös erittäin tarkkaa puuhaa. Ton päästi kyyhkyt kaksi kertaa päivässä lentämään, ja siinä ne kiertelivät talon yläpuolella ja tulivat takaisin kun Ton vihelsi ja ravisteli ruokapurkkia. Aivan uskomatonta!

Jan järjesti meille yllätyksen. Hän kertoi sairastaneensa vakavasti talven aikana ja käyneensä läpi erittäin rankkaa lääkitystä. Jan on taiteilija, joten hänelle oli antanut voimaa askartelu ja käsillä puuhaaminen. Pitkä puheen päätteeksi Jan antoi Petralle ja minulle muoviset lääkepurkit joissa oli lahja meille molemmille. Lahjan oli tarkoitus olla meille muistona meidän keskinäisestä ystävyydestä, mutta myös muistona Janista ja Mariasta sekä Beertjestä. Lääkepurkeissa ne olivat siksi että rankka lääkitysjakso liittyi lahjoihin niin oleellisesti.

Ja mitä ne lahjat olivat... Aivan upeat käsintehdyt lakunpäärintaneulat! Olimme Petran kanssa aivan otettuja. Jan kertoi olevansa 84-vuotias ja haaveenaan olevan elää 90-vuotiaaksi. Toivottavasti haave toteutuu ja pääsemme tapaamaan hänet ja Marian vielä uudestaan.

Ilta venyi myöhään, ja viimein oli aika vetäytyä yöpuulle asuntovaunuun. Keskiviikkoaamuna herätys oli viideltä, joten yöunista ei valtavan pitkät tulleet.

Aamulla nautimme pikaisen aamupalan ja suuntasimme auton keulan Saksan rajaa kohti. Matkalla piti tietysti pysähtyä luonnollisia tarpeita varten ja niin saimme tutustua saksalaiseen tekniikkaan. Huoltoaseman vessat olivat viimeisenpäälle moderneja laitoksia, joissa pytty vedettiin heilauttamalla kättä seinän edessä ja pytty myös itse desinfioi pyörivän istuinrenkaan. Suuri huvituksen aihe meille, tosin väsymykselläkin saattoi olla huumorikynnykseen jotain vaikutusta.

Matka Puttgardeniin sujui hyvin, eikä Tanskan puolellakaan ollut ongelmia. Oli mukava matkata nämä lyhyet lauttamatkat nyt päivänvalon aikaan niin näki vähän maisemiakin.

Helsingborgista ajoimme Susannen luo Björköbyhyn, jonne saavuimme iltaseitsemän maissa. Reipas kellonkierros oli siis vietetty matkalla. Eväänä meillä oli Petran antamia hedelmiä, ja lautoilla joimme kahvit ja söimme sämpylät. Susanne oli luvannut tehdä meille ruokaa ja varoitteli syömästä matkalla liikaa.

Susannen luo saavuttuamme en tuntenut itseäni varsinaisesti nälkäiseksi, mutta tunne muuttui kun menin sisälle ja kaikki tuoksut tulvivat nenään. Söimme grillattua kanaa ja pekonia, ja jälkiruuaksi jäätelöä päärynäkastikkeen kera.

Vietimme muutaman tunnin rupatellen Susannen ja Joachimin kanssa, ja torstaina yöllä yhden aikaan lähdimme kohti Tukholmaa. Näin jälkeenpäin täytyy kyllä tunnustaa että olimme melkoisen hengenvaarallisia kuskeja tuolla reilun 300 km matkalla. Väsymystila vastasi kohtuullisen promillemäärän humalaa. Onneksi nattöppet-huoltoasemia löytyi matkan varrelta, ja onneksi niihin oli moottoritiellä kyltit, kahvi piti juuri ja juuri hereillä.

Pääsimme kuitenkin hengissä Tukholmaan ja löysimme satamankin vaikka navigaattori ei sitä löytänytkään. Laivaa ja siihen pääsyä jouduimme jonkin verran odottamaan, mutta kun vihdoin pääsimme hyttiin päivän ohjelma oli selvä. Nukkumaan! Muutaman tunnin unien jälkeen olo oli jo ihan siedettävä, joten kävimme shoppailemassa ja syömässä hyvin.

Illalla Turkuun saavuttuamme tapasimme Turun Linnan puistossa Helin ja Killin. Killi oli aika kivan oloinen kapistus, mielenkiinnolla odotan millainen tyttö siitä kasvaa. Tapaamisen jälkeen ajeltiin Erjan luo, ja siinä vaiheessa olin vielä aikeissa lähteä ajamaan yötä myöten Ouluun. Erjan luona jouduin kuitenkin tunnustamaan että en jaksa ajaa niin pitkää matkaa nukkumatta ensin vähän lisää, joten jäätiin vielä Erjalle yöksi ja ajeltiin kotiin perjantaina päivällä.

Sellainen oli meidän hollanninreissu. Hollanti on kaunis maa ja niin erilainen kuin Suomi. Paljon nähtiin mutta paljon enemmän jäi näkemättä, joten varmasti suuntaan sinne vielä joskus uudestaan. Ensin pitää kuitenkin taas paahtaa töitä ja säästää rahaa, matkailu kun ei ihan ilmaista ole.

Kotipihasta takaisin kotipihaan kertyi auton mittariin kilometrejä 3720. Kauas on pitkä matka, mutta kyllä reissu oli jokaisen autonratissa ja vänkärin paikalla istutun kilometrin arvoinen!

Reissukuvia löytyy lisää osoitteesta http://sary.1g.fi/kuvat/Laekenois/2009-04-19-21+Hollanninreissu/ .