Viime perjantaina käytiin Juurussuolla jälkitreeneissä pienellä mutta tehokkaalla porukalla. Näsän jälki sattui hakkuujätteiseen metsään, lähes epäinhimillisiin olosuhteisiin. Jos oli koiran liikkuminen siellä vaikeaa, niin vielä hankalampaa oli ihmisen liikkua. Mutta niin vaan Näsä selvitti jäljen, ja poimi puolet kapuloistakin mukaansa noin seitsemän miljoonan samanlaisen kepinpätkän joukosta. Kyllä koiran nenä on uskomaton kapistus!

Enzo ajoi noin 50 metrin mittaisen makkarajäljen, makkaroita oli noin 3-5 askeleen välein, välissä 10 askeleen mittainen makkaraton pätkä. Tuhina oli melkoinen kun Enzo työskenteli, ja hyvin poika jälkensä selvittikin.

Esineruudussa Näsällä ei ollut ongelmia, kaksi esinettä tuli ihan rutiinilla. Enzo otti jonkin verran osastoa huvijuoksentelu, mutta aika pian muisti avata nenänsä ja löysi hanskan. Ensimmäistä kertaa ikinä Enzo toi hanskan suoraan minulle tekemättä kunniakierrosta siellä jossain takavasemmalla! Toivottavasti ei ollut vain tilapäinen mielenhäiriö.

Viikonloppu menikin sitten Näsän kanssa agikisoissa. Lauantain eka radalla selvitettiin hankalat kohdat lähes näytöstyyliin, mutta kompastuttiin sitten omaan näppäryyteemme niissä helpoissa kohdissa. Tuloksena kymppi ja jotain ajasta. Toinen rata meni hylyksi väärän radan takia. Sunnuntain eka rata oli alusta asti pelkkää sähläystä ja kilpahuutoa, joten totesin jo muutaman esteen jälkeen että tätä lajia riittää ja poistuimme radalta hyvässä järjestyksessä. Sunnuntain toisella radallakin onnistuin sössimään alkumetreillä, mutta päätin kuitenkin hylystä huolimatta jatkaa radan loppuun. Näsä kulkikin varsin mallikkaasti kunnes tultiin keinulle... Keinusta on nyt tullut jokin kumma peikko, kun ensin pitää tarjota ohitusta ja vasta hyvin hyvin huolellisella ohjauksella sinne voi mennä. Otin siis keinun hyvin rauhallisesti, silittelin ja kehuin kontaktilla, ja poistuimme radalta.

Ellakin kilpaili sunnuntaina. Hyppyradalla tuli yksi rimanpudotus ja yhden aidan ohitus, muuten oikein mukavan näköistä menoa. Agilityradalla sattui sitten muutakin, ihan eivät ohjaajan kanssa puhuneet samaa kieltä ja tuloksena hylky.

Tänään oli postilaatikossa yllätys. Pohjan sotilassoittokunta palkitsi meidät torvisoitto-cd:llä kun tunnistimme messuilla viisi puhallinsoitinta oikein. Meillä ei taida olla kuuntelijoita tuollaiselle levylle, mutta äiti varmasti tykkää. :-)