Ollaan siirrytty talviaikaan treenien suhteen, ja sekä agility- että tottistreenit pyörivät taas tämän talven Virpiniemen hallilla. Tiistai-ilta on pyhitetty agilitylle ja keskiviikko tottikselle.

Tiistaisin siis ahtaudutaan autoon neljän koiran ja kolmen ihmisen voimin ja ollaan hallilla pari tuntia. Ensimmäisellä tunnilla Kaisa treenaa Ossin kanssa nuorisoryhmässä ja Raimo toisella puolella hallia Ellan ja Enzon kanssa. Seuraavalla tunnilla on mun vuoro treenata Näsän kanssa. Viime viikolla hyppäsin apuun nuorisopuolelle ja vedin pienen ratatreenin osaavammille lapsille samalla kun Päivi avusti aloittelevia sivummalla.

Kaisa treenasi Ossin kanssa putkea, hyppyä ja pussia. Ei mitenkään rankkaa fyysisesti, mutta henkisesti pikkujätkän nuppi tyhjeni niin että kuorsaus vain kuului kun ajeltiin takaisin kotiin.

Keskiviikkona treenaan tottista ensin tunnin Ossin kanssa pentukurssilla, seuraavan tunnin Näsän kanssa kilpailevissa, ja sitten tunnin Enzon kanssa mölleissä. Illan huipennuksena vedetään vielä agilitytreenit.

Ossin tottis on vielä ihan alkutekijöissä, mutta hiljaa hyvä tulee. Ossi ei pelkää painehallia yhtään, ja välillä pystyy jopa keskittymään tekemiseen vaikka ympärillä onkin hälinää. Näsän ryhmässä hiotaan ja hienosäädetään liikkeitä ja yritetään keksiä kaikenlaista vaihtelua ja extreme-häiriöitä. Enzon treeni on aika perustreeniä. Ajattelinkin pitää tavoitteena BH-koetta keväällä/alkukesästä ja ehkä tokon alokasluokkaa tässä talven aikana. Katsotaan kuinka käy.

Viikonloppuna kilpailtiin agilityssä Ellan ja Näsän kanssa. Lauantai oli hylkypäivä molemmille, eikä sunnuntain ensimmäinen kisa tuonut asiaan mitään muutosta. Sunnuntain toisella radalla Raimo ohjasi Ellaa ihan kunnolla, ja sieltähän sitten napsahti nolla ja kakkossijoitus vain kolme kymmenystä voittajaa hitaampana. Rata oli oikein hieno! Ellan ensimmäinen nolla kakkosista, pari lisää vielä niin saadaan Ellakin kolmosiin.

Näsän viimeiselle radalle minä päätin että millään muulla ei ole mitään väliä, mutta pujotteluun (aloitus hankalasta kulmasta) tungen koiran oikein vaikka väkisin enkä päästä sitä sinkoamaan yhteenkään putken väärään päähän. Ilmeisesti olin tarpeeksi päättäväinen ja sain itselleni aikaan sellaisen aggression että Näsäkin totesi paremmaksi totella. Pujottelu onnistui aivan loistavasti, eikä Näsä tohtinut vilkuillakaan putkien vääriä päitä. Kaikki muukin meni nappiin, paitsi... viimeinen rima putosi. Melkein nolla, mutta ei aivan. Hylkyputki kuitenkin katkesi, ja rata oli oikeasti hyvä.

Nyt pitää vaan löytää se millä saan itselleni oikeanlaisen asenteen jokaiselle radalle. Näsälle ei toimi hiljainen ja kaunis ohjaus, vaan käskytyksen pitää olla voimakasta "tykitystä".