Jees! Tartonreissu oli oikein onnistunut, hengissä selvittiin ja Näsästä tuli Eestin valio, tietojeni mukaan kautta aikojen ensimmäinen eestinvaliolaku.

Matkaan starttasin torstai-iltana Oulusta, tarkoituksena olla aikaisin perjantaiaamuna Erjan luona. Alkumatkasta piti hakea hiukan lisää vauhtia, kun Raahen jälkeen huomasin että passi jäi kotiin. Näsän paperit tarkistin kyllä moneen kertaan, mutta omia papereita en tullut yhtä huolellisesti miettineeksi. Onneksi Raimo auttoi lähtemällä passin kanssa vastaan joten mun ei tarvinnut ihan kotiin asti palata.

Erjan luona olin perjantaina aamukuudelta. Pakattiin autoon Erja, Mirja ja Jorma tavaroineen, ja otettiin suunta kohti Turun satamaa. Satamassa lastattiin jo ennestään täyteen autoon vielä Susanne ja Gina sekä tietysti heidän tavaransa. Tunnelma takapenkillä oli varsin tiivis. Ajovuoron luovutin Jormalle koska mulla alkoi olla jo nukkumaanmenoaika. Seuraava etappi oli eläinlääkäri Kaarinassa, siellä Ginalle annettiin matolääke ja leima passiin siltä varalta että takaisinpalatessa tullissa kyselevät. Auton takarenkaisiin lisättiin myös ilmaa, lastia oli niin paljon että normaalit ilmanpaineet eivät riittäneet.

Näsä ja Gina valmiina maailmanvalloitukseen:

Kaarinasta matka jatkui kohti Helsinkiä, Jorma toimi kuskina ja minä yritin torkkua takapenkillä. Satama löytyi navigaattorin avulla, ja pian jo treffattiin siellä Anna-Kaisa ja Tatu. Mirja ja Jorma siirtyivät Anna-Kaisan autoon ja me saatiin autoon hiukan väljemmät oltavat.

Laivamatka kesti kaksi tuntia, ja se vietettiin palloilemalla ympäri laivaa, syöden hiukan ja tehden vähän ostoksiakin. Väsymys meinasi olla jo kovaa, mutta sinnillä pysyin hereillä. Tallinnaan saavuttiin klo 16.30 ja kaupunki oli tietysti kuin isketty täyteen autoja. Oli työ ja tuska pysyä Anna-Kaisan perässä kun paikalliset autoilijat yrittivät erittäin röyhkeästi tunkea väliin. Jos ei olisi antanut tilaa niin varmasti olisivat tulleet päälle. Sikupillin pihalla käytiin tankkaamassa, ja vaihdettiin rattiin Susanne. Suunnistus kohti Tarttoa saattoi alkaa... kunhan vaan ensin pääsisi kaupungista ulos!

Matka Tarttoon sujui minun osaltani torkkuen, tosin havahduin monta kertaa jarrutuksiin ja Susannen kiljahduksiin kun paikalliset tekivät hurjia ohituksia. Liikennekultturi oli jotain aivan kamalaa, käsittämätöntä että paikalliset pysyvät sillä ajotyylillä hengissä. Kai niitä aika paljon kuoleekin. Me kuitenkin selvittiin hengissä Tarttoon asti. Hotelliin piti olla helppo osata, mutta niin vaan käytiin pieni sightseeing kaupungilla. Navigaattori ei tuntenut hotellia sen kummemmin kuin hotellin osoitettakaan, joten lopulta jouduttiin suunnistamaan puhelintuen avulla. Ilta oli jo pitkällä kun pääsimme asettautumaan huoneisiimme.

Kahden hengen huoneeseen olisi mahtunut kokonainen legioona, tilaa oli aivan ruhtinaallisesti.

Ensin selviteltiin mahdollisuudet saada seuraavana aamuna aamupalaa, normaali aikataulu kun olis ollut klo 8 alkaen, ja meidän piti jo siihen aikaan olla näyttelypaikalla. Ystävällinen tyttö respassa lupasi järjestää meille kahvia ja voileipiä aamuksi. Muille suomalaisille ei samaa palvelua oltu luvattu, joten kehotimme heitä käymään respassa ilmoittamassa että meille oltiin luvattu ja että he tulevat myös.

Ennen nukkumaanmenoa piti saada vielä ruokaa. Hotellin ravintolan piti olla auki kymmeneen asti, mutta puoli kymmeneltä meille ilmoitettiin että sori vaan keittiö on jo kiinni. Ei auttanut itku, vaan ruokaa piti lähteä etsimään jostain muualta. Onneksi respan tyttö oli oikein avulias ja auttoi meitä tilaamalla pitsataksin. Suihkun ja pitsan jälkeen uni maistui, olihan ollut hereillä jo pitkästi toista vuorokautta.

Aamulla mentiin aikaiselle aamupalalle, ja näytti siltä että aamupalaa oli syömässä ainakin puoli hotellia. Samaan näyttelyyn siis menossa. Näyttelypaikka löytyi helposti navigaattorin avulla, ja matkalla bongasimme edellä ajavassa autossa Nitron. Näyttely oli aivan asiallisesti järjestetty, pientä haparointia järjestäjien vähäisestä kokemuksesta johtuen, mutta ei mitään isompia katastrofeja.

Näsän pojanpoika Nitro esiintyi junioriluokassa, sai erin ja juniorisertin sekä oli lopulta pu2 häviten isoisälleen. Nitro oli oikein mukava nuorimies, ja omistajansa olivat todella ihania ja lämpimiä ihmisiä jotka selvästikin pitävät Nitrosta paljon.

Nitron jälkeen kehään meni Näsä, käyttöluokkaan. Näsä sai oikein hyvän arvostelun, erin, sertin ja cacibin, ja sertin myötä Näsästä tuli Eestin muotovalio!

Sitten oli narttujen vuoro. Susannen Gina esiintyi nuortenluokassa ja pokkasi sieltä erin, sertin ja cacibin.

Narttujen avoimessa luokassa esiintyi vielä Fuuga joka myös sai erin, oli pn2 ja sai vielä vara-cacibin.

Näsän ja Ginan välisen "taistelun" voitti Gina ollen rop ja Näsä oli vsp.

Näyttelykehästä syöksyttiin kiireenvilkkaa naapurirakennukseen agilitykisoihin. Tuomarina kisoissa oli Suomesta Anne Savioja. Kisajärjestelyt sujuivat ihan asiallisesti kunhan ei pitänyt pipoa liian kireällä, aikataulu vähän venyi, mutta mitäs pienistä. Kisapaikkana oli maneesi jonka pohja oli aivan järkyttävän pehmeä. Koira kyllä tykkäsi eikä pehmeys Näsää häirinnyt, mutta mulla itselläni oli liikkumisessa suunnattomia vaikeuksia.

Ensimmäinen rata oli agilityrata, mukavan näköinen, sopivasti pyöritystä eikä liikaa kilpajuoksua, eikä mikään ylimaallisen vaikea. Jos vaan pohja olis ollut parempi liikkua niin tällä radalla olisi voinut tehdä ihan hyvääkin tulosta. Alkuradasta ohjasin Näsän aidalle liian vinosti ja Näsä meni ohi. Korjausyrityskin meni reisille kun yritin liian läheltä eikä Näsä nähnyt rimaa vaan pujahti alta. Kolmas yritys onnistui ja päästiin jatkamaan matkaa. Tuloksena radalta kymppi ja ajasta 8 ja risat.

Toinen rata oli myös agilityrata ja oikein kivan oloinen sekin, pujotteluunmeno vain oli hankalan näköinen. Ja niinhän siinä kävi että muuten selvitettiin rata ihan kunnialla mutta pujottelussa vedin Näsän toiseen väliin ja siitä tuli virhe. Aikaakin tuhlattiin 4 sekuntia yli ihanneajan.

Toinen rata alkoi melkein tunnin aikataulusta myöhässä, joten kuvittelin että viimeinen rata alkaa arvioidun klo 15 sijaan vasta joskus 16 jälkeen. Lähdin käymään välissä näyttelypaikalla nauttimassa vähän kahvia ja pullaa - sämpylää tai leipää olisin halunnut mutta sellaisia ei koko näyttelypaikalta saanut. Meillä oli oikein mukava juttutuokio Maretin ja miehensä, Nitron omistajien, kanssa. Kielinä käytettiin englantia, suomea, viroa ja käsiä, ja kaikki asiat saatiin selvitettyä. Kävin myös jättämässä ja maksamassa Näsän valioanomuksen kennelliiton ständille, diplomi ja ruusuke tulevat jossain vaiheessa postitse.

Kolmen maissa lähdin - onneksi - katselemaan mikä on tilanne kisapaikalla, ja siellä oli jo edellisen luokan viimeinen koira radalla! Selvisi että olivat jättäneet suunnittelemansa tuomarin tauon pitämättä ja siksi saaneet aikataulua kiinni.

Viimeinen rata oli hyppyrata, ei paha sekään, mutta pehmeä pohja teki hommasta hiukan haasteellisen. Rata sujui ihan ok melkein loppusuoran alkuun saakka. Siellä yritin heittää Näsän hakemaan hypyn hiukan kauempaa ja voittaa itselleni aikaa loppusuoralle, mutta Näsä ei ihan niin hyvin irronnutkaan kuin olin kuvitellut. Ryntäsin korjaamaan tilannetta, mutta siinä sählätessä onnistuttiin keräämään kolme kieltoa.

Ehdin vielä näyttelypaikalle katsomaan Ginan ja Nitron ryhmäkehissä. Sieltä ei kummallekaan menestystä tullut, mutta hyvää kokemusta kuitenkin. Nitrokin jaksoi käyttäytyä koko pitkän päivän todella hyvin.

Hotellille päästyämme tarkistimme respasta miten ravintola on auki ja kysyimme myös tarvitseeko sinne varata pöytää. Auki on kymmeneen asti ja pöytää ei tarvitse varata, sinne vaan sekaan ja tilaamaan ja syömään, oli respan vastaus. Nälkä oli jo valtava, ja siistiytymisen ja vaatteidenvaihdon jälkeen istuimme ravintolassa odottelemassa tarjoilijaa. Henkilökuntaa ei kuitenkaan pahemmin näkynyt, joten päätimme itse etsiä jo ruokalistat. Ne löytyivätkin - viron ja venäjän kielillä... Lopulta saimme kiinni tarjoilijatytön joka kertoi että alakerrassa on juhlat jotka työllistävät keittiön niin että ravintolan puolelle ruokaa saa vasta aikaisintaan tunnin kuluttua. Siitähän riemu repesi! Olimme väsyneitä ja nälkäsiä, joten kiukku tunki pintaan. Kiivas sananvaihto respassa auttoi ja saimme suomen- ja englanninkieliset ruokalistat ja tilasimme ruokaa joka tuotiin meille ihan asiallisessa ajassa. Ruoka oli hyvää ja viihdyimme ravintolassa vielä jälkiruuankin verran.

Syönnin jälkeen siirryimme Anna-Kaisan huoneeseen kilistämään vähän skumppaa ja juhlimaan päivän näyttelymenestystä.

Yöllä uni maistui hyvin ja nukuimme aamulla pitkään. Aamupalan jälkeen pakkasimme autot ja suunnistimme kohti Tallinnaa. Shoppailimme pari tuntia Tallinnassa ostoskeskuksessa kunnes oli aika siirtyä satamaan odottamaan laivaanpääsyä. Shoppaillessa oli tullut nälkä ja laivamatka sujui mukavasti hyvästä ateriasta nauttien.

Helsingin satamasta Anna-Kaisa ja Tatu jatkoivat matkaa kotiinsa ja Mirja ja Jorma tulivat meidän autoon. Tiiviissä tunnelmassa kurvasimme Erjalle jossa Susanne ja minä vietimme yön. Aamulla ihan liian aikaisin kello soi ja lähdimme viemään Susannen ja Ginan Turkuun laivalle. Sovimme että uusien retkien suunnittelu aloitetaan välittömästi. ;-)

Kotona olin maanantai-iltana yhdeksän maissa, matkalla piti pysähtyä Kempeleessä katsomassa mitä reipas remonttiväki oli saanut poissaollessani aikaiseksi. Uuden kodin ilme oli muuttunut jo paljon. Ehdin ottaa vielä lyhyet tirsat ja lähdin yöksi töihin. Yö oli aivan kamala, olin niin väsynyt että pahaa teki. Hengissä kuitenkin selvisin ja sain työt tehtyä, mutta kyllä tämä reissuista palautuminen ottaa aina aikansa.

Kiitokset matkaseuralle, odottelen uusia retkiä kanssanne. :-)  Kiitokset myös Lissulle videoinnista agilitykisoissa, kerrankos sitä sattuu että paussi jää päälle. Ja olishan mun itsenikin pitänyt tajuta että kameran pitäminen kylmässä autossa ei ole maailman fiksuin idea kun linssi huurtuu välittömästi kun kylmän kameran tuo kosteaan maneesiin... ;-)