Se on Enzon motto.

Käytiin agiliitotreeneissä eilen. Enzo oli taas niin intoa täynnä ettei meinannut housuissaan pysyä. Harjoitus oli pitkä ja vaikea, takaahyppyjä ja tiukkoja käännöksiä. Otin lähdössä Enzolle pari hallintaharjoitusta, jotka onnistuivatkin hyvin. Rata otettiin pikkupätkissä että sain palkattua Enzon aina välillä. Ensimmäinen yritys karahti siihen kun Enzo lukitsi korvansa ja väänsi silmät kieroon, ja lähti pelaamaan peliä nimeltä "kuka ehtii minuutissa eniten". Uusintayrityksessä Enzo pysyi kutakuinkin lapasessa, mutta hyppi niin huolimattomasti että puutavaraa oli ilmassa ihan liikaa.

Viimein saatiin agilityn näköistä menoa aikaan, ja pääsin palkkaamaan Enzon lihapullalla. Sitten koitui kohtaloksi radan keskivaiheilla ollut muuri. Tässä peli oli Enzon mielestä nimeltään "kuinka moneen osaan muurin saa yhdellä hypyllä". Ei poika katsonut yhtään kuinka hypätä ja miten paljon nostaa jalkoja, vaan rysäytti täysillä päin ja vähän läpikin niin että muurin tolppakin oli kevyttä kamaa. Onneksi saatiin muurikin uusittua ihan säällisesti.

Näsän ryhmän alkaessa kävin ulkona tietysti vaihtamassa koirat, ja samalla päästin Näsän vähän jaloittelemaan ja lämmittelemään ennen treeniä. Ihmettelin kun Näsä pysähtyi äkisti nuolemaan oikeaa etutassuaan, ja sen mitä siinä pimeässä näki saattoi vähän sitä ontuakin. Hallissa sisällä en kuitenkaan mitään ontumista huomannut, joten tein treenin ihan normaaliin tapaan.

Jarmo osaa laittaa minut hyvin hankaliin tilanteisiin. Takaahyppyjä ja jaakotuksia välistävedoilla höystettynä, siinä resepti siihen kuinka minut saa rymistelemään päin esteitä ja sotkeutumaan omiin jalkoihini. Jarmo oli kuitenkin kiltillä tuulella ja antoi tunnustusta siitä että minä ainakin yritän.   Kiitos, se oli kannustavaa.

Tarpeeksi kovan yrityksen jälkeen sain jaakotukset tehtyä niin että pysyin pystyssä ja Näsäkin ymmärsi mihin suuuntaan ollaan menossa. Mutta hiki mulla siinä hommassa tuli!

Kotona käytin Näsän vielä pikaisesti ulkona ennen kuin toin autosta sisälle, ja nyt Näsä ontui oikeaa etujalkaansa erittäin selvästi. Jotain siinä täytyi olla. Sisällä tutkin tassun hyvässä valossa tarkasti, ja niinhän sieltä anturoiden välistä löytyi puolen sentin mittainen haava. Mihin lie loukannut. Luja motivaatio pojalla kuitenkin on agilityyn, paineli hallissa aivan täysillä normaaliin tapaan haavasta huolimatta. Mun vaan olis pitänyt olla huolellisempi ja tutkia tassu jo hallilla tarkemmin. Ei mulla yleensä koirien sairaana tartte treenata.